Pentujen jumppakurssi 

puppyfit

Hauskaa ja hyödyllistä!

Jumppaaminen ja kuntosaliharjoittelu on hyödyllistä kaikille, niin ihmisille kuin koirillekin. Pentujumppa on myös satsaus tulevaisuuteen.

Lue lisää alta ⇓

Pentuaika on oppimisen aikaa

Käytöstapojen lisäksi pennut opiskelevat oman mielen ja vartalon käyttöä ja hallintaa. Pennun kasvamisen turvaamiseksi me ihmiset voimme auttaa monessa kohtaa. 

Kiipeily ja tasapainoilu auttaa pentua hahmottamaan ympäristöä ja omaa vartaloansa. Toistuva harjoittelu pitää pennun mukana oman kropan kasvussa ja virhearviointien määrä pienenee.  

Turvallinen pentuaika

Kun pentu ymmärtää omat kykynsä ja osaa pitää tasapainonsa, sitä turvallisempaa sen liikkuminen on. Jarrutukset ja tiukat käännökset leikin tiimellyksessä eivät aiheuta riskitilanteita kun käytössä ovat aivot ja kroppa ja niiden väliset piuhat. 

Tasapainoisesti kehittyvä pentu

Kasvun tukena on myös hyvä, tasapainoisesti kehittyvä lihaksisto. Mitä useammat lihakset ovat pennulla käytössä, sitä vähemmän se rasittaa epätasapainoisesti tiettyjä lihasryhmiä.  

Pennun koulutus helpoksi

Pienen harrastuskoiran alun on myös helpompi oppia uusia liikkeitä kun sillä on fyysiset edellytykset suorittaa niitä. Jo pelkkä käskystä istuminen vaatii kropan hallintaa ja ryhdikäs istuminen hyviä lihaksia. Kun liikkeet opitaan suorittamaan alusta asti oikein, ei niitä tarvitse myöhemmin korjata.

Rohkeutta ja harkintaa

Jumpassa koirat pääsevät purkamaan energiaa turvallisesti. Pentu saa käyttää kroppaansa hallitusti ja oppii samalla itsehillintää. Yltiörohkeuskin vähenee kun oppii mikä onnistuu ja mikä vaatii vielä harjoittelua. 

Varovaisemmille pennuille jumppa opettaa itseluottamusta. Alusta-arkuus vähenee ja kaikille löytyy itsensä ylittämisen paikkoja. “Osaan ja pystyn” –tunne siirtyy arkielämäänkin.  

Hauskaa yhdessäoloa

Puppy FIT –tunneilla pentua ei pakoteta mihinkään, kaikki harjoitteet ovat itsenäisesti ja vapaaehtoisesti suoritettavia. Koiran ohjaaja auttaa ja tukee pentua ja pääosassa ovat herkut ja leikit. 
Ryhmän vetäjä neuvoo ja opastaa jokaista koirakkoa, heidän yksilölliset tarpeen huomioiden.

Puppy FIT on aktivointia ja kropan hallintaa alle 5 kk ikäisille koiranpennuille

Ei uusia kursseja tällä hetkellä.

Kursseille tultaessa ohjaajalla pitää olla mukana koiralle PALJON herkullisia pieneksi pilkottuja nameja, mieleinen lelu ja vesikippo. 

Kouluttajamme käyttävät maskia ja toivomme myös asiakkaiden käyttävän maskia kaikissa koulutuksissa.